Sorvalampi

Sorvalampi sijaitsee myös muutaman kilometrin pohjoiseen Fiskarsin ruukkikylästä, Antskogintien itäpuolella, lähellä Slickolammia. Se on pienehkö, pitkänomainen lampi, jolle koillisrannan jyrkkä kallio antaa ominaisleiman. Vesi on humuksen värjäämää mutta varsin kirkasta.

Lampi on metsän siimeksessä ja osa rannoista on hetteisiä. Rannoille on rakennettu muutamia pikku laitureita joilta perhon heitto onnistuu mainiosti. Lampi on mitoiltaan noin 150m leveä ja 400m pitkä. Se on tarkoitettu vain rannalta tapahtuvaan perhokalastukseen. Autot pysäköidään tien varteen ja pysäköintipaikalta on rantaan noin 100m. Reitti rantaan on merkitty.

Harvassa paikassa näkee yhtä paljon pintovia kaloja kuin täällä. Kalat hyödyntävät runsaasti veteen joutuneita maahyönteisiä. Mutta lammessa on myös paljon kaksisiipisiä. Rullausheitot ovat avainasemassa ja onkin hyvä ottaa mukaan hieman normaalia pidempi vapa, jolla heitot saa riittävän pitkälle. Tyypillisesti 4-5 luokan välineet ovat parhaimpia tälle lammelle.

Lammessa on taimenta, kirjolohta sekä puronieriää. Niitä on istutettu erikokoisina, joten kalasto on varsin luonnollisen tuntuinen. Lammessa asuu myös pieniä ja lähes mustia paikallisia taimenia. Suurimmat paikalliset kalat ovat olleet kuitenkin 50 cm luokkaa, mutta yleensä ne ovat 25-30 cm kokoisia. Nämä taimenet erottaa istutetuista siitä, että niillä on rasvaevä. Kyseessä on todennäköisesti Degersjöstä kudulle nousseiden taimenten jälkeläiset, jotka laskupuron kuivuttua eivät ole löytäneet enää reittiä väljemmille vesille. Vaikka ne ovatkin lähes mustia ne ovat yleensä erittäin hyväkuntoisia ja kauniita kaloja. Lukumääräisesti parhaat saaliit saadaan juuri Sorvalammelta. Kaikki kalat lammessa on vapautettava.

Lammen kalastus alkaa heti jäiden lähdön jälkeen huhtikuun lopussa tai toukokuun alussa. Tällöin toimivia perhoja ovat kuulapäiset nymfit ja pienet mustat streamerit. Myös neidonkorento nymfejä kannattaa kokeilla. Niitä esiintyy pohjassa tuohon aikaan paljon. Veden lämmittyä kalat siirtyvät pinta-aktiivisiksi ja saat niitä erilaisilla perhoilla. Vesiperhoset ja maahyönteiset ovat silloin kalojen pääravintona. Loppukauteen tultaessa kaksisiipisten osuus ravinnosta kasvaa.

Sorvalammella voit kokea aitoa erämaan rauhaa.