Slickolammi

Slickolammi sijaitsee muutama kilometri Fiskarsin ruukkikylän pohjoispuolella ja Antskogintien itäpuolella. Lampi on metsän reunustama ja kooltaan n. 600m pitkä ja 400m leveä. Se on muodoltaan pyöreähkö ja se on harjun kupeessa ikään kuin suppana. Harjun reuna ja itäosan rantojen jyrkät kalliorannat antavat leimansa lammelle.

Vesi on varsin kirkasta. Veden laadusta pitävät huolen lammen pohjan lähteet. Lammen pohja vaihtelee kovasta hiekkapohjasta mutarantaan. Itse ranta on pääosin kovapohjainen. Lammen itärannalta lähtee laskupuro Degersjöhön. Puro on kuitenkin kuivana keskikesällä.

Lammelle on rakennettu useita heittolaitureita sekä raivattu heittoaukkoja, joten niin virvelillä, kuin perhollakin on suhteellisen helppoa kalastella. Perusajatuksena onkin tarjota mainio kalastuskohde koko perheelle, joten täällä myös perheen pienemmät kalastajat pääsevät turvallisesti paneutumaan kalastuksen saloihin. Lampea kiertääkin raivattu polku ja länsireunan kosteikkorannalle on rakennettu pitkospuut.

Lammella voi kalastaa myös kelluntarenkaasta, jonka kanssa kalastaja pääseekin hyvin helposti kalojen lähelle. Kelluntarenkaita voi myös vuokrata Orvis Pro Shopista. Näin voit näin helposti testata miltä sen käyttö tuntuu. Slicolammilla on myös pilkkiminen sallittu talvikaudella. Lampi onkin yksi Etelä-Suomen parhaista jalokalan pilkintälammista.

Kalasto koostuu normaaleista järvikaloista sekä hoitokaloina taimenista, kirjolohista ja steelheadeistä. Myös siikaa on jonkin verran.
Steelheadit syövät hanakasti pikkukaloja ja niinpä minitinselit ja erilaiset muut streamerit toimivat täällä hyvin. Perhostajan kannattaa kuitenkin useimmin varustautua pitkällä 10-15 jalkaisella perukkeella. Siihen voi tarvittaessa rakentaa sivuperukkeet sekä varustaa se erilaisilla kaksisiipisjäljitelmillä. Kaksisiipisten kuoriutumiset ovat merkittäviä ja kaikki kalat syövät niitä silloin. Loppukesästä myös isot vesiperhospinturit ovat toimivia, mutta niitä kannattaa kokeilla myös aamuisin läpi koko kauden. Virvelillä kalastavalle pienet jigit ja lipat toimivat parhaiten. Kupari on ollut hyvä väri läpi kauden.

Parhaiten kala on puraissut vieheeseen parkkipaikan niemen molemmin puolin sekä itäosan kallioiden kupeista. Kelluntarenkaalla pääsee myös lumpeikkojen reunojen lähelle, josta löytää kalaa aina. Slickolammi on hyvä kalastuskohde läpi koko kauden.

Kohde on oiva päiväretki kohde niin virvelillä kuin perholla kalastaville.