Risslan putoukset

Risslan putoukset alkavat Myllyjärven padosta alavirtaan. Putoukset ovat itse asiassa hyvin jyrkästi portaittain etenevä koski, jonka pudotuskorkeus on peräti 18 metriä –ollen siis Etelä-Suomen korkein putous. Portaita on putouksessa virtauksesta riippuen 6-10 kappaletta.

Tämän lähemmäksi et Suomessa pääse aitoa Appalakkien vuoriston purotaimenjokea.

Putouksen taimen on erittäin haasteellinen. Niitä on harvassa ja käytännössä ne löytää vain portaista. Kooltaan taimen on pientä, joten välineiden on syytä olla tähän tarkoitukseen sopivat, eli lähinnä 1-3 luokan perhokalastusvälineet. Vavan mittana 5’ –7’ on sopivin. Pienellä pintaperholla tai nymfillä kalastava saattaa onnistua parhaiten.

Putous virtaa suurten kuusten ja kalkkiperäisen maan tunnusmerkkinä olevien pähkinäpensaiden katveessa. Alue on osa luonnonsuojelualuetta, joten kalaan voi mennä ainoastaan yksi perhokalastaja kerrallaan oppaan kanssa. Parasta kalastusaikaa on ilman muuta toukukuu ja kesäkuun alku.
Vesi putouksessa on aivan kirkasta ja taimenet ovat täällä kuin pieniä jalokiviä.